torstai 28. joulukuuta 2017

Keppiä työttömälle, toivoo Iltalehti


Iltalehden tomittaja Mika Koskinen
haaveilee Tanskan mallista.
Oman henkilökohtaisen historiani muistiarkistojen mukaan kirkkaasti suomen epäpätevin hallitus runnoi väkisin läpi lain, joka tulee voimaan 1.1.2018. Laki on nimetty työttömyysturvan "aktiivimalliksi", mutta käytännössä se tarkoittaa, että työtöntä rankaistaan, jos hän ei saa työtä tai pääse TE-toimiston pellekouluun. Idea on vähän sama kuin jos yritykselle langetettaisiin 5% liikevaihdosta suuruinen sakkomaksu, jos yritystoiminta olisi tappiollista. Siitäpä Juhalle liikeideaa.

Vain reilussa kahdeksassa (8) päivässä lain kumoamiseksi käynnistetty kansalaisaloite on kerännyt yli 60 000 allekirjoitusta, ja määrä tuntuu olevan tätä kirjoittaessa räjähdysmäisesti yhä kasvamassa. Luultavimmin siksi, että laki joka rankaisee ihmistä asioista joihin tämä ei voi itse vaikuttaa, on aika helvetin huono laki.



Kuin sattuman kaupalla tässä kiperässä tilanteessa alkaa iltapäivälehdistöstä äkkiä kuulua hallituksen toimia kovasti ymmärtäviä ja tsemppaavia kannanottoja. Päivän kaakkilannoitteen täyslaidallisesta vastaa Iltalehden Mika Koskinen näkökulmakirjoituksessaan "Aktiivimallin vastustus kertoo henkisestä ilmastosta - onko Suomen työttömät hemmoteltu pilalle?"


Eräskin muinainen kivipää oli asian ytimessä.
Lähdetäänpä perkaamaan tätä henkistä ilmastoa hieman tarkemmin.

Kolumnisti, politiikan toimittaja Koskinen (jatkossa tomittaja) aloittaa kirjoituksensa puhumalla "kovasta porusta", joka on noussut 2016 kun hallitus on päättänyt "tehostaa työvoimapalveluja työllistymisen nopeuttamiseksi", eli aloittaa työttömien haastattelut 3kk välein. Hän kertoo, että monet työttömät ovat olleet haastatteluihin tyytyväisiä, ja että moni on saanut töitä.

Tämän horjuvan aasinsillan ylitettyään hän etenee nopeasti etulinjaan puolustamaan tulevaa aktiivimallia, sivuuttaen heti alkukappaleessa muutamia seikkoja, kuten mm. sen että TE-keskusten johtajat kyseenalaistavat haastattelut, pakkohaastattelujen työllistävästä vaikutuksesta ei ole tietoa, positiiviset kokemukset haastattelujen tehosta perustuvat lähinnä tilastojen siivoamiseen ja työministerin toiveajatteluun, ja sen että haastattelut ovat vaikeuttaneet ihmisten toimeentuloa. Resursseja on haaskattu turhiin juttutuokioihin, ja jatkossa niitä tullaan haaskaamaan miljooniin tarpeettomiin työhakemuksiin ja niiden ympärillä pyörivään sanktioautomaattiin. Mainittakoon vielä, että tomittaja on kopioinut jorinat työllistymisen nopeuttamisesta suoraan Jari Lindströmin blogista. Näytöt ovat siis vahvoja, ja usko hallitukseen on horjumaton.

Mutta ei anneta sen haitata. Jatketaan kappaleeseen, jossa ylistetään aktiivimallia.

Tomittajamme näkee hyvänä asiana, että aktiivimallin myötä työtön "joutuu entistä enemmän ottamaan henkilökohtaista vastuuta työllistymisestään". Työttömän pitää siis osoittaa aktiivisuutta työnhaussa, tai hänen työttömyysturvansa "alenee hieman". Koskinen huomioi tasapuolisuuden nimissä sen että myös ongelmia on, mutta lopullista tuomiota ei kannata vielä antaa, koska Tanskassakin on kepitetty onnistuneesti työttömiä.

Jälleen sanomatta jää, että työllistyminen on tälläkin hetkellä työttömän omalla vastuulla, mutta jatkossa työpaikan puuttumisesta rangaistaan. Mikään "aktiivisuus" ei auta, vaan työttömän on käytävä töissä. Tämä paradoksi ei ilmeisesti särähdä päättäjien korvaan, mutta työttömän on siis todella jatkossa käytävä töissä saadakseen työttömyyskorvausta. Mitä taas Tanskan malliin tulee, on siitä monenlaisia mielipiteitä. Muun muassa sellaisia, ettei Tanskan malli sovi Suomeen esimerkiksi siksi, että Tanska käyttää työttömyyden hoitoon 3 kertaa enemmän resursseja kuin Suomi. Fantastista on varmasti myös Tanskassa käytössä oleva 1kk irtisanomisaika, jos sattuu olemaan työnantajapuolella.

Tomittajamme jatkaa kertomalla, että Suomessa on jo pitkään eletty tilanteessa, jossa ihmisillä on pelkästään oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia. Freudilaisena voidaan nähdä toteamus, jossa ihmisten lisäksi myös työttömät kehtaavat vaatia etuja tarjottimella. Loppu kappale onkin sitten tuttua dadaa, jossa suurimpina ongelmina nähdään loukkaantuminen siitä että töitä pitäisi hakea aktiivisemmin, ja uuteen kirjoitusasuun puettua nyökyttelyä siitä, että laiskojahan ne työttömät ovat, ja että niillä pitäisi olla velvollisuus ottaa töitä vastaan. Mediamannekiinit kuulemma vain toitottavat työnhaun vaikeudesta, eivätkä huomioi, että maassa on nyt ennätysmäärä työtilaisuuksia.

Kaikkea ei voi saada, toteaa juristi Ameriikasta
Tomittaja Koskinen ei ilmeisesti ole koskaan itse ollut työtön, sillä hänellä ei selvästi ole kokemusta siitä minkälaisia velvollisuuksia työttömällä tänä päivänä on. Loukkaantuminen ei ole ensimmäisenä mielessä jos ihmisen rahat eivät riitä ruokaan ja vuokraan, vaan silloin mietitään että mistähän vitusta revitään rahat tämän kuun elämiseen. Sen toimeentulon aleneminen "hieman" kun on vähän eri asia 3000€ kuussa nettona tienaavalle tai sille joka kituuttaa työmarkkinatuella. Ilmeisesti Koskinen ei ole myöskään päässyt tutustumaan ennätysmäärään työtilaisuuksia, joissa myydään bambusukkia puhelimessa provisiopalkalla, tai odotellaan nollasopimus kourassa puhelinsoittoa läheisestä K-Marketista jännittäen samalla reikäinen aluskerrasto ruskeana riittääkö kuukauden tienesti tällä kertaa sekä kattoon pään päällä että laskuihin.



Puretaanpa juttu jälleen lähiluvun keinoin toimijoihin ja attribuutteihin, jotta saadaan selville mitä kirjoittaja todella haluaa sanoa.



Juha Sipilän hallitus:
- on päättänyt nopeuttaa työllistymistä
- on järjestänyt säännöllisiä haastatteluja
- on tehnyt hyvin käyntiin lähteneitä uudistuksia
- joiden johdosta moni työtön on ollut tyytyväinen ja saanut töitä
- tekee kauan kaivattuja uudistuksia
- saa työpaikat ja työntekijät kohtamaan

Kriitikot
- pitävät kovaa porua
- puhuvat kovaan ääneen työttömien kyykyttämisestä
- antavat lopullisia tuomioita hätiköidysti
- ovat henkisessä ilmastossa, jossa on vain oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia
- estävät fanaattisesti työttömyysturvan uudistamista ja ovat näin kehityksen jarruna
- loukkaantuvat rajattomasti jos pyhää työttömyysturvaa uudistetaan

Työttömät
- joutuvat jatkossa ottamaan enemmän vastuuta
- joutuvat osoittaamaan aktiivisuutta
- aktiivisten työttömyysturva jopa paranee
- saattavat tarvita keppiä
- ovat myöskin henkisessä ilmastossa, jossa on vain oikeuksia ja etuuksia, muttei velvollisuuksia
- saavat vastikkeellista etua, jonka saamiseksi on haettava töitä
- saavat tarpeetonta mediajulkisuutta jos eivät löydä töitä
- eivät hae koko tarmollaan tai ollenkaan töitä
- tarvitsevat uudistuksia

Tanskalaiset
- ovat siitä hienoa kansaa, että siellä on tosi vähän työttömiä
- antavat työttömille keppiä, mutta kaiketi vähän jotain muutakin

Veronmaksajat 
- Ylläpitävät yhteistä pussia, joista työttömien korvaukset joudutaan maksamaan



Mika Koskinen tarkoittaa siis kirjoituksellaan seuraavaa:  



Hallitus on tarmokas, säännöllinen, osaava ja aikaansaava, ja se on tehnyt hyvin käyntiin lähteneitä uudistuksia. Hallituksen kriitikot ovat paikalleen jämähtäneitä muutoksenvastustajia, jotka ovat tottuneet ilmaisiin etuihin ja velvollisuuksien puuttumiseen. 

Työttömät ovat passiivisia reppanoita. Heitä pitää aktivoida ja jotkut jopa huomaavat oikein ilahtuvansa, kun heitä jututetaan ja he löytävät reippautensa ja pääsevät puuhailemaan kaikenlaista, ja jotkut saavat oikein töitäkin. 

Pirteät ja aktiiviset mallityöttömät saavat myös aikaisempaa parempaa työttömyysturvaa; seitsemän rahattoman päivän sijaan heitä odottaa jatkossa vain viisi rahatonta päivää. Työttömille olisi hyvä antaa lisää keppiä, koska Tanskassakin on tosi vähän työttömiä. 

Jotkut työttömät väittävät mediassa huomiohakuisesti ettei töitä löydy, mutta se ei voi olla koko totuus, koska onhan noususuhdanne, ja hallitus joka saa työntekijät ja työpaikat kohtaamaan. 

Veronmaksajien yhteisestä pussistahan tämä tarmottomien ja passivisten työttömien makoilu kuitenkin kustannetaan. 




Kiitoksia Mika Koskiselle asiallisesta, puolueettoman tiedonvälityksen ja hyvän journalistisen tavan mukaan totuudenmukaisesti laaditusta kirjoituksesta. Olette tällä kertaa ylittäneet jopa oman tavanomaisen tasonne. 





-Pastori-











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti