keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Kun työ ei kelpaa


"Te hakkasitte nauloja mun palttooseeni!"
Median luoma näkökulma todellisuuteen on ollut joukkoviestinten tutkimuksessa aina kiinnostava kohde. Kun tehdään uutinen, kyse on aina todellisuuden representaatiosta - eräänlaisesta ikkunasta, jonka rajojen läpi todellisuutta tarkastellaan.

Tässä valossa ns. totuutta on turha etsiä uutisista, sillä uutiset ovat aina jonkin toimittajan kokemuksen, näkemyksen, asenteen ja valitun näkökulman luoma kuva tarkasteltavasta asiasta. Kun katsot kuvaa televisiossa, näet vain sen mihin kamera osoittaa, ja sen ulkopuolelle jää paljon kaikenlaista.

Päivän Ilta-Sanomat valitsee uutispäällikkö Tero Karjalaisen johdolla näkökulman, joka on kauttaaltaan oikeistolibertaristisen ideologian kyllästämä, ja lisäksi sisällöllisesti melkoisen köyhää journalismia. Juttu löytyy alla olevasta linkistä, ja se otsikoitu komeasti näin:  "Tuskastuneet yrittäjät avautuivat huolella – työttömiä ei kiinnostanut työhaastattelu ja se työhön saatu katosi saikulle". 

https://www.is.fi/tyoelama/art-2000005385105.html


UutisTeron keskeinen viesti on kauhistella 'jonkun nimeltä mainitsemattoman yrittäjän' suulla, kuinka työttömiä ei työnteko tai edes haastatteluun saapuminen kiinnosta. Aika paksua tekstiä tilanteessa, jossa työttömiä työnhakijoita on yli 329 000 henkeä (07/2017 tilastokeskus).


Uutispäälliköllä on tai ainakin pitäisi olla tietty vastuu kirjoittamastaan, eikä vähiten siksi, että ihmiset lukevat nopean median ja massiivisen ärsyketulvan aikakaudella uutisistaan lähinnä otsikon menemättä sisältöön kovinkaan syvälle. Nyt otsikko huutaa kissankokoisin kirjaimin, ettei työttömiä kiinnosta työn tekeminen.

Kun juttu puretaan osiin ja tarkastellaan mitä sanotaan ja kuka on äänessä, alkaa se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.


Tässä lista jutun toimijoista esiintymisjärjestyksessä:

Uutispäällikkö Tero Karjalainen
- 1 puheenvuoro, jossa annetaan ymmärtää että työttömyyttä ei olisi, jos työpaikalle ilmestyttäisiin ajoissa ja selvin päin.
- 2 yleistä pohdiskelua (huoltosuhteesta ja suomen velkaantumisesta), joiden keskeisenä pointtina on, että työssäkäyvät joutuvat elättämään muita

Eräs pääkaupunkiseudulla asuva yrittäjä - 
- 17 puheenvuoroa, joista selviää mm. että jopa hulluille on tarjolla töitä, töihin palkattaisiin heti, jos jotakuta kiinnostaisi, urakoista joudutaan kieltäytymään kun ei saada tekijöitä, kotoa ei ketään töihin haeta, nuoriso on perseestä ja menetetty tapaus, työttömille maksetaan liikaa, kaikki työ on opittavissa mutta ketään ei kiinnosta, vanhukset, lapset ja maantiet(!) kärsivät työttömien takia, ruumiillinen työ ei kelpaa edes ulkomaalaisille muutamaa poikkeusta lukuunottamatta

Työ- ja elinkeinoministeriö
- 0 puheenvuoroa, mainitaan linkissä ammattibarometritutkimus, joka osoittaa että toisilla alueilla on työvoimapulaa tietyissä ammateissa

Työttömät
- 0 puheenvuoroa, ovat jutussa lähinnä sylkykuppina tuohtuneelle yrittäjälle

Nuoret
- 0 puheenvuoroa, ovat jutussa lähinnä sylkykuppina tuohtuneelle yrittäjälle, eivätkä tee muuta kuin pelaavat kotona pleikkaa

Eräs firma pohjoisessa
- on epäselvää, onko mainittu eräs firma itse äänessä, vai puhuuko tuohtunut rakennusyrittäjä tapauksesta, josta on itse kuullut jostain.

Joku ilmastointityöntekijä
- 0 puheenvuoroa, on huhujen mukaan ollut jossain töissä ja jäänyt sairaslomalle

Virolaiset
- 0 puheenvuoroa, ovat yrittäjän mukaan kansakuntana laiskistuneet siihen malliin, ettei heitä kannata enää kuljetella laivalla edestakaisin

Romanialaiset
- 0 puheenvuoroa, ovat kuulemma vielä sellaista porukkaa jota työ kiinnostaa.


Ei ole helppoa, on vaikeaa -J.Karjalainen
Yhteenvetona voidaan siis melko turvallisin mielin todeta, että ainoa varsinaisesti äänessä oleva toimija jutussa on nimettömänä pysyttelevä pääkaupunkiseudulla vaikuttava rakennusyrittäjä, jonka henkilökohtaiset mielipiteet ja asenteet muodostavat koko jutun keskeisen rakenteen. Jutussa mainittuja muita henkilöitä tai ryhmiä ei tuoda esille muutoin kuin yrittäjän pääosin negatiivisen kommentoinnin valossa.

Uutispäällikkö tuo juttuun mukaan pari omaa mielipidettään ja yleistä juttua huoltosuhteista ja ammattibarometreistä antaakseen yrittäjän työttömiä ja muita vääränlaisia ihmisiä kohtaan tuntemalle vihalle jonkinlaista pohjaa tai perustetta. Ilmiö on sama kuin keskustelupalstoilla, joissa törkyisen ryöpytyksen sekaan laitetaan linkkejä aiheista, jotka sivuavat osittain käsiteltävää asiaa, mutta eivät varsinaisesti liity siihen. Jutun lopussa uutispäällikkö kehottaa ihmisiä lähettämään lisäjuttuja sähköpostilla. Jutun journalistisen tason huomioiden apu saattaisi olla tarpeen.


Yrittäjän lisäksi keltään ei ole kysytty mitään, mutta alimpaan kastiin haukutaan sekä työttömät, nuoret, että virolaiset.

Työttömiin liitetyt attribuutit jutussa:
- juoppous (töihin ei ilmestytä selvin päin)
- laiskuus (työ ei kiinnosta, haastattelut eivät kiinnosta, ruumiillinen työ ei kiinnosta)
- syrjäytyneisyys (istutaan kotona pelaamassa pleikkaria passiivisena, jo 25-vuotiaat ovat menetettyjä tapauksia)
- ahneus (kotiin maksetaan liian hyvin, vanhukset ja lapset jäävät verovaroin hoitamatta työttömien takia)

Related image
Oletamme sinun sitoutuvan yrityksen arvoihin 7€ tuntipalkalla
Eräs asia (joka potentiaalista työntekijääkin varmasti kiinnostaa) loistaa poissaolollaan, nimittäin työstä maksettava palkka.

Kun laiskat kotimaiset sosiaalipummit ja kovat Romanialaiset työmiehet tällä tavoin jutussa rinnastetaan, on muistettava että keskipalkka Romaniassa on 323€ kuukaudessa. Tällainen työvoimakulu miellyttäisi yrittäjää varmasti kovin ihan täällä kotimaassakin.

En usko että tämänkään toimituksellisen rimanalituksen motiivina on mikään muu kuin työttömien haukkuminen ja alistaminen.



Työttömät pitää ensin epäinhimillistää, jottei hallituksen kaavailema pakkotyö (30 miljoonaa ilmaistyötuntia vuodessa) tuntuisi niin ikävältä. Ihmisten kohtelusta voisi tulla vaikka paha mieli.




-Pastori-




**Edit 28.9.2017 klo 13:53: Ilta-Sanomat on muokannut juttuaan ja siitä on poistettu Tero Karjalaisen pyyntö lähettää jatkojuttuja sähköpostiin:

"Olisiko sinulla työpaikka tarjolla, mutta et halua syystä tai toisesta töihin? Etsitkö turhaan työntekijöitä yritykseesi, mutta sopivia hakijoita ei ole. Luottamukselliset yhteydenotot mahdollista haastattelua varten: tero.karjalainen@is.fi. "  **

7 kommenttia:

  1. Ainakaan minä en jaksa uskoa että iltapäivälehden uutispäällikkö kirjoittelisi juttuja perustuen jonkun nimettömänä pysyttelevän tyypin kaljabaarinpöytä-tasoisiin tarinointeihin. Nimittäin jos skandaalia halutaan tehdä, yhteydenottoja tulee vaikka minkälaisilta hulluilta ja näin uutispäällikkö voisi halutessaan "tietolähteeseen" nojaten kirjoitella vaikka, että ufomiehet ovat tulossa Haapajärvelle ensi tiistaina. Samaa tasoahan tuo tämänkertainen horina oli.

    Ei, sen sijaan uskon että juttu kuvastaa uutispäällikön omaa maailmankuvaa, jossa hän on se työnantaja jota laiska nuoriso ja työttömät ja jopa laiskat juopot virolaiset käyttävät jollakin ihmeen tavalla hyväksi. Mitähän on oikeasti tapahtunut? Onkohan joku palkaton toimitusharjoittelija tuottanut pettymyksen, vai eikö omaan kotiin saatu riittävän halpaa virolaista päiväsiivoojaa, vai mikä on vikana?

    VastaaPoista
  2. Kiitokset kommenteista. Lähde ei jutussa todellakaan vaikuta päätähuimaavan luotettavalta, vaan kuulostaa pikemminkin kahvipöytäkeskustelulta, jossa joku tietää jonkun joka on kuullut jotain. Tällaisilla eväillä ei mielestäni pitäisi lähteä kirjoittamaan suomen luetuimpaan iltapäivälehteen mutua, joka koskettaa negatiivisesti satoja tuhansia ihmisiä.

    Kovasti tuntuu uutispäällikkö tämän tuntemattoman yrittäjän maailmankuvaa myötäilevän, syyn moiseen asenteellisuuteen tietänee parhaiten itse, mutta tuskin tulee sitä julkisesti kertomaan.

    VastaaPoista
  3. IS on siirtynyt samaan sarjaan IL:n kanssa. Aiemmin IS:ää lukiessa likaantuivat vai sormet, mutta nyt likaantuu myös mieli.

    VastaaPoista
  4. Aivan helevetin hyvä kirjoitus, Pastori!

    VastaaPoista